Flow Festival 2008, Helsinki, Suomi

UPM ProFi Deck todisti kesällä 2008 Helsingissä järjestetyillä Flow-festivaaleilla sopivuutensa yli 20 000 laatutietoisen festarikävijän jalan alle. Kolmepäiväinen urbaanin rytmimusiikin festivaali on osa Helsingin juhlaviikkoja ja esittelee rytmimusiikin sekä indierockin ja -popin huippuja design-tunnelmissa. Vuonna 2008 viidettä kertaa järjestetty Flow on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta.

 

Festivaalialueen suunnitteluun, materiaalivalintoihin ja tyylikkääseen ulkonäköön haluttiin panostaa, ja erityistä huomiota kiinnitettiin ekologisuuteen. Festivaalin gourmet-ruokaa tarjonneen ravintolamaailman lattia tehtiin UPM ProFi Deckistä. Lattia muodostui leikkisistä neliöistä, joiden väri muuttui ravintolan tilassa eteenpäin kuljettaessa lumensinisestä syksynruskeaan. Lattian suunnitteli arkkitehti Juhana Heikonen.

"Flow’n ja UPM:n yhteistyö oli arkkitehdin näkökulmasta mielenkiintoinen projekti, sillä UPM ProFi Deck soveltuu erinomaisesti suuren alueen viihtyisäksi tekemiseen. Loin arkk. yo Ville Karhun kanssa moduulijärjestelmään perustuvan värisommitelman, jossa käytettiin kaikkia UPM ProFi Deckin saatavissa olleita värejä. Helppo työstettävyys ja valmis tuoteratkaisu olivat värivalikoiman lisäksi ratkaisevia tekijöitä", kertoo Heikonen.

Innovatiivinen design-lattia oli Flow'ssa kuin kotonaan ja esiintyi hyvässä seurassa yhdistyessään Artekin arvostettujen huonekalujen ja ravintola Kuurnan laadukkaan ruuan kanssa.

Pitkäikäinen UPM ProFi Deck odottaa ensi kesän festivaaleja varastossa. "Näppäristä moduuleista rakennettu, alunperinkin purettavaksi ja uudelleen koottavaksi suunniteltu lattia on hyvässä kunnossa, sillä UPM ProFi Deckin liansietokyky on erinomainen. Painepesurilla puhdistetut elementit palvelevat Flow-festivaaleja vielä kolmen, jopa neljän vuoden ajan", vakuuttaa arkkitehti Heikonen.

 

UPM ProFi -komposiittiterassi Flow -festivaaleilla.