UPMProFi

”Kestävän kehityksen mukaiset valinnat luovat kestäviä ratkaisuja, joista ihmiset voivat olla ylpeitä”, kertoo Stefan Blach, New Yorkissa sijaitsevan Studio Libeskindin arkkitehti ja osakas.

Nokia Arenan projekti on kunnianhimoinen kaupunkiuudistushanke keskeisellä paikalla Tampereen keskustassa. Se luo uuden ja eloisan laadukkaan asumisen, työskentelyn, vapaa-ajan ja kulttuurin keskuksen kaupungille ja Suomelle. Monipuolisiin tapahtumatiloihin kuuluvat monitoiminen jääkiekkoareena ja hotelli sekä viisi vierekkäistä tornitaloa, joissa on asuntoja, vähittäiskauppoja ja toimistoja. Kuva: Studio Liebkind.

”Tavoitteeni oli heijastaa 2000-luvun asumisen herkkyyttä tiheässä ympäristössä ja kestävää elämäntapaa. Jokaisella rakennuksella on oma ainutlaatuinen identiteettinsä, ja kokonaisuutena ne luovat dynaamisen kaupunkisiluetin, joka heijastaa valoa, väriä ja muotoja. Kruununjalokivien tavoin muodot kiteytyvät nykyajan kaupunkiasumisen rikkaudessa”, sanoo Daniel Libeskind.

Hankkeesta vastaava Studio Libeskindin arkkitehti ja osakas Stefan Blach kertoo, että he olivat ”tietoisia siitä, että tämä hanke muokkaisi merkittävästi Tampereen kaupunkia. Rakensimme hyvin keskeisellä paikalla, jossa ei oltu ennen rakennettu. Se on nyt todellinen maamerkki Tampereella. Erityisesti asuintalojen korkeus muokkaa kaupungin siluettia.”

”Rautatien päälle rakentaminen on kestävä strategia, sillä emme tarvinneet uutta tonttia. Myöskin alueen rakennustiheys on kestävän kehityksen mukainen valinta, sillä suuri kokonaisuus vie suhteellisen vähän tilaa. Pyrkimyksemme on aina luoda kestäviä ratkaisuja, jotka ihmiset hyväksyvät ja joista he ovat ylpeitä. Tämä on rakennuskompleksi, joka tulee kestämään ja joka ilahduttaa”, Stefan Blach kertoo.

Blach jatkaa: ”Asiakkaat ovat usein merkittävässä roolissa, kun kestävyys on kyseessä. Kestävän kehityksen mukaiset valinnat ovat usein kalliimpia mutta pitkäikäisempiä. Kestävän kehityksen sertifikaatit ovat yleistyneet, mutta ne merkitsevät asiakkaalle lisäinvestointeja. Suuressa mittakaavassa myös hallitusten sääntelyä ja taloudellisia kannustimia tarvitaan, jotta voidaan edistää kestävää kehitystä arkkitehtuurissa ja rakentamisessa.”

”Ulkotilojen, parvekkeiden ja terassien rooli on nykyään entistäkin tärkeämpi arkkitehtuurin alalla, sillä pandemia-aikana ihmiset etsivät vihreitä ja turvallisia ympäristöjä ja kaipaavat kotiensa ja toimistojensa läheisyyteen raikasta ilmaa. Arkkitehdeille on myös tärkeää valita paikallisia ja luonnonmateriaaleja”, Blach selittää.

Tampereen asuinrakennuksen ylimmän kerroksen terassi on valmistettu UPM ProFi Piazza One -terassilaudoista. Terassien komposiittimateriaalista 75 prosenttia on kierrätettyä eurooppalaista muovia.

”Muovi on valtava ongelma, mutta sitä voidaan käyttää uudelleen kestävän rakennusmateriaalin valmistamisessa, joten tämä on erittäin hyvä ratkaisu”, Blach sanoo.

Kestävän kehityksen kannalta tärkeää on myös se, että materiaali kestää aikaa. Sillä on jopa 25 vuoden takuu.  Eurooppalainen muovi kerätään Saksassa, jossa siitä tuotetaan hyvän suorituskyvyn komposiittia. Siten sen toimittaminen eurooppalaisille asiakkaille ei edellytä pitkiä kuljetuksia.  Lue lisää paikallisesti tuotetusta, kestävästä terassimateriaalista täältä: www.upmprofi.com/fi